Erityisopettaja
Mikkeli, Lappeenranta, Savonlinna
Kela-palveluntarjoaja
Olen koulutukseltani kasvatustieteen maisteri (luokanopettaja), aineenopettaja, erityisopettaja sekä opinto- ja uraohjaaja. Laaja koulutukseni sekä pitkä työkokemukseni takaavat monipuolisen näkemyksen kasvatuksen, koulutuksen ja ohjauksen kentältä. Yhteistyö oppijan, perheiden, erilaisten koulun ja koulun ulkopuolisten toimijoiden kanssa on luonnollinen ja hyvin merkityksellinen osa työtäni. Toiminta- ja ohjaustapani on vahvasti ratkaisu- ja vahvuuskeskeinen. Vaikeatkin asiat selviävät, kun niitä tarkastellaan ja ratkotaan rakentavassa yhteishengessä. Koen työssäni erityisen tärkeäksi oppimisen taitojen opettamisen ja ohjaamisen, lukemisen ja kirjoittamisen taitojen harjoittelemisen, itsetuntemuksen, oppijaminäkuvan ja oman toimijuuden vahvistamisen, vahvuuksien tunnistamisen sekä arjen taitojen harjoittelemisen. Opettajana ja ohjaajana minulle on tärkeää tarkastella asioita ensisijaisesti oppijalähtöisesti, jokaisen oman elämänkentän ja –tarinan kautta.
Itä-Suomen yliopisto
2024Jyväskylän yliopisto
2022Itä-Suomen yliopisto
2013Itä-Suomen yliopisto
2011Itä-Suomen yliopisto
2011Tullikatu 2, 50100 Mikkeli
Fredrikinkatu 61 A, 00100 Helsinki
Salpausselänkatu 60 C, 45100 Kouvola
Toikankatu 4, 53100 Lappeenranta
Tullikatu 2, 50100 Mikkeli
Puistokatu 5, 57100 Savonlinna