Ari Ylitalo
User profile photo

Ari Ylitalo

Fysioterapeutti

Rovaniemi, Enontekiö

Kela-palveluntarjoaja

Olen valmistunut Rovaniemeltä fysioterapeutiksi 2001 ja olen erikoistunut tuki- ja liikuntaelinten kuntoutukseen. Jatkokoulutuksia olen tähän osaamiseen käynyt vuosittain koko työurani ajan. Fysioterapiassa pyrin lievittämään asiakkaan oireita ja tärkeimpänä pyrin löytämään syyn ongelman aiheuttajaan ja löytämään asiakkaan omat keinot asian hallitsemiseksi. Fysioterapiassa käytän tarpeen mukaan hierontaa, fasciakäsittelyä, akupunktiota, sähköhoitoa, kinesioteippausta sekä nivelten mobilisointia ja manipulointia. Vapaa-aikani menee suurelta osin puolison, sekä pienen tyttären ja pojan parissa. Musiikki on tärkeä harrastus ja käyn kansalaisopiston laulutunneilla ja soitan rautalankabändissä. Urheilu ja luonto ovat tärkeä osa elämääni. Pelaan lentopalloa paikallissarjassa ja käyn koirani Moskun kanssa hirvenpyynnissä. Kunnon kohotus tapahtuu talvella metsäsuksilla sekä kesällä poluilla liikkuessa. Keväisin vietän aikaa myös pilkillä ja kerran keväässä on tavoitteena tehdä yksi reissu Enontekiön, kotikuntani hienoihin kalavesiin.

Erityisosaaminen

  • Akupunktio
  • Klassinen hieronta
  • Kinesioteippaus
  • McKenzie-fysioterapia
  • Lihaskalvohieronta
  • Tuki- ja liikuntaelinfysioterapia
  • Ikääntyneiden fysioterapia
  • Lasten fysioterapia
  • Urheilufysioterapia
  • Purentaelinten fysioterapia
  • Tukipohjallisterapia

Asiakasryhmät

  • Aikuiset 18-67v
  • Lapset alle 13v
  • Ikäihmiset yli 67v
  • Nuoret 13-17v

Koulutus

  • Johtamisen ja yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto

    Rastor instituutti RY

    2024
  • Suoravastaanottotoiminta täydennyskoulutus fysioterapeuteille

    Lapin Ammattikorkeakoulu

    2018
  • sosiaali-ja terveysalan ylemmän ammattikorkeakoulu tutkinto

    Rovaniemen Ammattikorkeakoulu

    2012
  • manuaalinen ja fysikaalinen terapia urheilussa

    Rovaniemen Ammattikorkeakoulu

    2011
  • manuaalisen selkäterapeutin koulutus

    Fysi-instituutti

    2009
  • manuaalisen terapian perusteet 20ov

    Rovaniemen Ammattikorkeakoulu

    2004
  • fysioterapeutti

    Rovaniemen Ammattikorkeakoulu

    2001

Kielet

  • Suomi
  • Englanti

Avainsanat

  • Selkäkipu
  • Niska- ja hartiakipu
  • Asentohuimaus
  • Huimaus
  • Purentavaivat
  • Urheiluvammat
  • Jalkakivut
  • Alaraajaongelmat
  • Rasitusvammat
  • Alaselkäkipu
  • Iskiasoireet
  • Jalkapohjan kipu
  • Jalkapöydän kipu
  • Kantapään kipu
  • Kireät lihakset
  • Kuntoutus leikkauksen jälkeen
  • Kyynärpääkipu
  • Käsien ja jalkojen puutuminen
  • Lonkkakipu
  • Nivelkipu
  • Nivelrikko
  • Olkapääkipu
  • Plantaarifaskiitti
  • Polvikipu
  • Postoperatiivinen kuntoutus
  • Rangan liikkuvuuden rajoittuminen
  • Tasapaino-ongelmat
  • Tenniskyynärpää

Sijainnit