Ari Ylitalo
User profile photo

Ari Ylitalo

Fysioterapeutti

Rovaniemi, Enontekiö

Kela-palveluntarjoaja

Olen valmistunut Rovaniemeltä fysioterapeutiksi 2001 ja olen erikoistunut tuki- ja liikuntaelinten kuntoutukseen. Jatkokoulutuksia olen tähän osaamiseen käynyt vuosittain koko työurani ajan. Fysioterapiassa pyrin lievittämään asiakkaan oireita ja tärkeimpänä pyrin löytämään syyn ongelman aiheuttajaan ja löytämään asiakkaan omat keinot asian hallitsemiseksi. Fysioterapiassa käytän tarpeen mukaan hierontaa, fasciakäsittelyä, akupunktiota, sähköhoitoa, kinesioteippausta sekä nivelten mobilisointia ja manipulointia. Vapaa-aikani menee suurelta osin puolison, sekä pienen tyttären ja pojan parissa. Musiikki on tärkeä harrastus ja käyn kansalaisopiston laulutunneilla ja soitan rautalankabändissä. Urheilu ja luonto ovat tärkeä osa elämääni. Pelaan lentopalloa paikallissarjassa ja käyn koirani Moskun kanssa hirvenpyynnissä. Kunnon kohotus tapahtuu talvella metsäsuksilla sekä kesällä poluilla liikkuessa. Keväisin vietän aikaa myös pilkillä ja kerran keväässä on tavoitteena tehdä yksi reissu Enontekiön, kotikuntani hienoihin kalavesiin.

Erityisosaaminen

AkupunktioKlassinen hierontaKinesioteippausMcKenzie-fysioterapiaLihaskalvohierontaTuki- ja liikuntaelinfysioterapiaIkääntyneiden fysioterapiaLasten fysioterapiaUrheilufysioterapiaPurentaelinten fysioterapiaTukipohjallisterapia

Asiakasryhmät

Aikuiset 18-67vLapset alle 13vIkäihmiset yli 67vNuoret 13-17v

Koulutus

Johtamisen ja yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto

Rastor instituutti RY, 2024

Suoravastaanottotoiminta täydennyskoulutus fysioterapeuteille

Lapin Ammattikorkeakoulu, 2018

sosiaali-ja terveysalan ylemmän ammattikorkeakoulu tutkinto

Rovaniemen Ammattikorkeakoulu, 2012

manuaalinen ja fysikaalinen terapia urheilussa

Rovaniemen Ammattikorkeakoulu, 2011

manuaalisen selkäterapeutin koulutus

Fysi-instituutti, 2009

manuaalisen terapian perusteet 20ov

Rovaniemen Ammattikorkeakoulu, 2004

fysioterapeutti

Rovaniemen Ammattikorkeakoulu, 2001

Kielet

SuomiEnglanti

Avainsanat

SelkäkipuNiska- ja hartiakipuAsentohuimausHuimausPurentavaivatUrheiluvammatJalkakivutAlaraajaongelmatRasitusvammatAlaselkäkipuIskiasoireetJalkapohjan kipuJalkapöydän kipuKantapään kipuKireät lihaksetKuntoutus leikkauksen jälkeenKyynärpääkipuKäsien ja jalkojen puutuminenLonkkakipuNivelkipuNivelrikkoOlkapääkipuPlantaarifaskiittiPolvikipuPostoperatiivinen kuntoutusRangan liikkuvuuden rajoittuminenTasapaino-ongelmatTenniskyynärpää

Yritys

Fysiokeskus Kouta Oy

Rovakatu 13 L 7, 96100 Rovaniemi