Seinäjoki
Nimeni on Teresa Vallejo Medina, DBC Seinäjoen tiimiin liityin alkuvuodesta 2018. Tätä ennen työkokemusta on kertynyt monipuolisesti kuntoliikkujien, urheilijoiden kuin ikäihmistenkin kanssa työskentelystä sekä julkisen että yksityisen puolen terveydenhuollosta. Asiakastyössä vahvinta osaamistani on näyttöön perustuva aktiivinen tuki- ja liikuntaelinongelmien fysioterapia, postoperatiivinen kuntoutus ja työfysioterapia. Aktiivisen fysioterapian tukena käytän tarvittaessa myös lääketieteellistä akupunktiota. Ensisijaisesti fysioterapiassa on kuitenkin kyse ihmisten kanssa työskentelystä. Ohjausosaamistani olen täydentänyt terveys- ja terapiasuuntautuneen NLP-koulutuksen ja pedagogisten opintojen myötä. Työn ohella olen opiskellut fysioterapian maisteriopintoja Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisessä tiedekunnassa. Lisäksi olen suorittanut työterveyshuollon erikoistumisopinnot Seinäjoen ammattikorkeakoulussa. Oma lajitaustani liukuu monipuolisesti baletista jalkapalloon. Nykyisin minut löytää vapaa-ajallani useimmiten liikkumasta padelin ja lenkkeilyn merkeissä. Kotona arkea piristää pieni Lilli-koira.
Seinäjoen Ammattikorkeakoulu
2011