Eveliina Pohja
User profile photo

Eveliina Pohja

Koulutettu hieroja, Osteopaatti

Tampere

Ajanvaraus

Olen Eveliina, Metropolia ammattikorkeakoulusta vuonna 2020 valmistunut osteopaatti. Taskusta löytyy myös urheiluhierojan ja personal trainerin tutkinnot. Polkuni alalle on alkanut kolmevuotiaana, isosiskoni raahattua minut hiihtoladulle mukanaan. Nuorena urheilijana kestävyysurheiluani ja myöhemmin kuntosaliharjoitteluani häirinneiden ylikuormitustilojen kautta jouduin pysähtymään ihmiskehon anatomian ja fysiologian äärelle. Osteopatia vei mukanaan heti hierojaksi valmistumisen jälkeen, sillä hieronta ei tuntunut antavan asiakkailleni tarpeeksi vastauksia ja apua. Osteopaattina minua motivoi erityisesti se, että sinä saisit elämäsi aikana mahdollisimman pitkään ja hyvällä fiiliksellä tehdä sinulle tärkeitä asioita ja elää itsesi näköistä elämää. Työssäni pidän tärkeänä sitä, että asiakkaani oppivat ymmärtämään kehonsa viestejä ja näin myös puuttumaan itsenäisesti hälyttäviin merkkeihin kehon toimintakykyyn tai palautumiseen liittyen ennen kuin asiat ovat elämänlaatua heikentävällä tolalla. Erityisesti infektioista palautuminen, sekä kehon hengitys- ja nestekiertoelimistön toiminta kiinnostaa minua. Opiskelen tällä hetkellä myös koirien osteopaattista hoitoa. Vastaanotolleni Hyvä Olo Ilonassa ovat tervetulleita karvoihin katsomatta eri-ikäiset ja -kuntoiset ihmiset. Hommat lähtevät käyntiin siitä, että perehdyn yksilölliseen tilanteeseesi, minkä pohjalta mietitään yhdessä sinulle sopiva osteopaattinen lähestymistapa ja jatkohoidon tarpeet.

Palvelut

Osteopatia

4

Hieronta palvelut

3

Purentaelimistön palvelut

1

Raskaus, vanhemmuus ja lapsettomuuspalvelut

2

Lahjakortin/ennakkomaksun ostaminen toimipisteessä

1

Soittopyyntö

1

Erityisosaaminen

  • Tuki- ja liikuntaelinterapia
  • Klassinen hieronta
  • Purentalihashieronta
  • Faskiakäsittely

Asiakasryhmät

  • Nuoret 13-17v
  • Aikuiset 18-67v
  • Ikäihmiset yli 67v

Koulutus

  • Osteopaatti AMK

    Metropolia Ammattikorkeakoulu

    2020
  • Personal trainer

    Helsingin Evankelinen Opisto

    2016
  • Koulutettu hieroja

    Tampereen Urheiluhierojakoulu

    2015

Kielet

  • Suomi
  • Englanti

Avainsanat

  • Huimaus
  • Jäykkyys
  • Kipu
  • Kireät lihakset
  • Lihasjännitys
  • Lonkkakipu
  • Niska- ja hartiakipu
  • Selkäkipu
  • Stressin aiheuttamat lihasjännitykset

Sijainnit

Ajanvaraus