Emilia Orava
User profile photo

Hyvinkää, Riihimäki, Oitti, Loppi, Hämeenlinna

Olen valmistunut naprapaatiksi Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulusta keväällä 2022. Naprapaattina olen erikoistunut tuki- ja liikuntaelimistön toimintahäiriöiden tutkimiseen, hoitoon ja ennaltaehkäisyyn. Eli kaikkeen siihen joka pitää sinut pystyssä ja liikkeessä. Vahvuusalueitani ovat erityisesti selkä- ja purentalihasvaivat sekä lantion ja lantionpohjan alueen toimintahäiriöt. Työssäni autan sinua lempeästi kohti kivuttomampaa arkea ja luottamaan jälleen kehoosi, yksilöllisesti, kokonaisvaltaisvaltainen hyvinvointi huomioiden. Liikkuminen on ollut minulla aina lähellä sydäntä ja harrastustaustaa onkin kertynyt niin nykytanssista, jalkapallosta kuin ratsastuksestakin. Viimeiset kymmen vuotta on mennyt tiiviisti nyrkkeilyn parissa. Paljon liikkuessa sattuu ja tapahtuu, joten itsellekin erilaiset kehon kiputilat ja vaivat ovat tulleet tutuksi. Mielenkiinto ihmiskehon toiminnasta ja sen toimintahäiriöiden kuntoutuksesta onkin syttynyt oman harrastustaustan kautta ja toki myös omien loukkaantumisten kuntoutuksen seurauksena.

Palvelut

Hieronta4
LPG3
Naprapatia2
Shockwave1

Asiakasryhmät

Aikuiset 18-67vIkäihmiset yli 67vNuoret 13-17v

Koulutus

Lantionpohjan kipu

Suomen Kuntoutuskouluttajat, 2024

Lantionpohjan palpointi

Suomen Kuntoutuskouluttajat, 2024

Terapeuttinen harjoittelu

Ortopedisen osteopatian koulutuskeskus, 2024

Lantionpohjan toimintahäiriöiden fysioterapia

Karelia-ammattikorkeakoulu, 2023

Lantionpohjan toimintahäiriöt tutuksi

Karelia-ammattikorkeakoulu, 2023

Pyykkisen valmennuksen perusteet

Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu, 2023

Raskauden aikainen ja synnytyksen jälkeinen fysioterapia

Suomen Kuntoutuskouluttajat, 2023

Naprapaatti

Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu, 2022

Luonnontieteiden kandidaatti

Oulun Yliopisto, 2018

Kielet

SuomiEnglanti

Avainsanat

SelkäkipuNiska- ja hartiakipuHuimausKipu

Yritys

Apuväline ja Fysio Ortofix Forssa

Pekolankatu 3, 30100 Forssa

Apuväline ja Fysio Ortofix Hämeenlinna

Palokunnankatu 15, 13100 Hämeenlinna

Apuväline ja Fysio Ortofix Hyvinkää

Siltakatu 8-10, 05800 Hyvinkää

Apuväline ja Fysio Ortofix Loppi

Viertotie 1, 12700 Loppi

Apuväline ja Fysio Ortofix Oitti

Vaahteratie 13 L3B, 12100 Hausjärvi

Apuväline ja Fysio Ortofix Riihimäki

Temppelikatu 1, 11100 Riihimäki