Sanna Niskanen
User profile photo

Lappeenranta

Etävastaanotto

Kela-palveluntarjoaja

Ajanvaraus

Sanna työskentelee Silmukkeella Kelan Oma väylä kuntoutuksen ja LAKU-perhekuntoutuksen työntekijänä, neuropsykiatrisena valmentajana sekä seksuaalineuvojana. Lisäksi hän kuuluu nepsytiimiin, jossa tekee alkukartoituksia ADHD ja autismikirjon tutkimuksiin hakeutuville henkilöille. Sanna on suorittanut myös ADI-R haastattelumenetelmän autismin diagnostiseen haastatteluun ja tekee niitä. Sanna on koulutukseltaan sosionomi AMK, seksuaalineuvoja ja neuropsykiatrinen valmentaja. Lisäksi hän on myös rentoutusvalmentaja ja NLP practitioner. Sanna on innostunut itsensä kehittämisestä ja viime vuosina hankkinut paljon osaamista muun muassa neuropsykiatrian osalta. Parhaillaan Sanna opiskelee työnohjaajaksi. Hän nauttii siitä, että voi jakaa osaamistaan eri asiakasryhmien kanssa ja on tarvittaessa auttamassa siutakin matkallasi kohti parempaa hyvinvointia ja elämänlaatua. Työkokemusta Sannalle on kertynyt sosiaalialalta vuodesta 2005 lähtien lastensuojelun, vammaistyön ja mielenterveys- ja päihdetyön asiakkaiden parissa niin yksityisellä kuin julkisella sektorilla. Vuodesta 2019 alkaen hän on toiminut päätoimisena yrittäjänä. Vuosien aikana Sanna on saanut työskennellä hyvin erilaisten ja eri-ikäisten ihmisten kanssa. Kaikissa tapaamisissa työskentelyn lähtökohtana on arvokas kohtaaminen. Sanna haluaa, että asiakas kokee olevan hyväksytty sellaisena kuin on ja hän tulee nähdyksi ja kuulluksi omana arvokkaana itsenään. Sanna auttaa pysähtymään itsesi äärelle ja syventämään omaa itsetuntemustasi, kulkien vierellä tukien ja kannustaen.

Palvelut

Huoli-vastaanotto

2

Neuropsykiatrinen tutkimus

1

Neuropsykiatrinen valmennus

1

Asiakasryhmät

  • Aikuiset 18-67v
  • Lapset alle 13v
  • Parit
  • Perheet
  • Nuoret 13-17v

Koulutus

  • Työnohjaaja (koulutuksessa, valmistuminen 2025)

    Porstua / Eeva-Liisa Tamski

    2024
  • Jännittäjäryhmän ohjaajakoulutus

    Pohjois-Pohjanmaan kesäyliopisto

    2023
  • ADI-R käyttäjäkoulutus

    Hogrefe

    2022
  • Strategia-vanhempainohjaajakoulutus

    ADHD-liitto ry

    2021
  • Perhevalmentaja

    Porstua / Eeva-Liisa Tamski

    2020
  • Neuropsykiatrinen valmentaja

    Porstua / Eeva-Liisa Tamski

    2019
  • Rentoutusvalmentaja

    Suomen Hypnoosiliitto ry / Sampsa Korhonen

    2019
  • NLP Practitioner

    Hyvinvointipalvelut Aurinkokallio

    2017
  • Seksuaalineuvoja

    Sexpo

    2016
  • Sosionomi (AMK)

    Etelä-Karjalan ammattikorkeakoulu

    2005

Kielet

  • Suomi

Sijainnit

Ajanvaraus