Sosionomi
Savonlinna
Etävastaanotto
Olen Sanna, sosionomi ja neuropsykiatrinen valmentaja. Minulle työssäni on tärkeää aito kohtaaminen ja toisen ihmisen kunnioittaminen. Minulla on lähes 20 vuoden kokemus vahvaa tukea tarvitsevien lasten ja nuorten parissa työskentelystä. Olen työskennellyt myös erilaisissa lastensuojelun tehtävissä, ennaltaehkäisevästä työstä vaativaa tukea tarjoaviin lastensuojeluyksiköihin ja perhehoitoon. Tarjoan yksilöllistä tukea ja ohjausta erityisesti neurokirjon piirteisiin liittyen. Toimintani keskittyy pääasiassa Savonlinnan alueelle, mutta tarjoan neuropsykiatrista valmennusta ja vanhempainohjausta myös etäyhteyksin. Toimin Oma Väylä- ja LAKU-kuntoutuksen ohjaajana Silmukkeen tiimeissä. Asiakaskuntani koostuu pääasiassa 6-29-vuotiaista lapsista ja nuorista perheineen, mutta työskentelen mielelläni myös aikuisten parissa. Minulla on laajaa osaamista ADHD:n, autismin kirjon ja Touretten oireyhtymän kanssa työskentelystä. Viime vuosina olen kohdannut myös asiakkaita, joilla on voimakasta vaatimusten välttelyä (EDA/PDA). Jos sinua tai perhettäsi askarruttaa sopivan kuntoutusmuodon löytäminen, voit varata ajan ohjauskäynnille huolivastaanotolle keskustellaksesi asiasta. Huolivastaanotolla voimme yhdessä pohtia neurokirjon tutkimusten tarvetta. Lähitapaamisia on mahdollista toteuttaa Savonlinnassa myös eläinavusteisesti työparikoirieni kanssa.
XAMK
2023Itä-Suomen avoin yliopisto
2017Nyt Ratkes
2017Pohjois-Karjalan kesäyliopisto
2014Humak
2006Tullikatu 2, 50100 Mikkeli
Fredrikinkatu 61 A, 00100 Helsinki
Salpausselänkatu 60 C, 45100 Kouvola
Toikankatu 4, 53100 Lappeenranta
Tullikatu 2, 50100 Mikkeli
Puistokatu 5, 57100 Savonlinna